Harjoiteltavat taidot

Harjoittelussa keskitytään keskeisiin matemaattisiin taitoihin (Aunio & Räsänen, 2015), jotka ovat tärkeitä myöhemmän koulumatematiikan oppimisessa. Näitä taitoja ovat matemaattiset suhdetaidot, laskemisen taidot ja yhteen- ja vähennyslasku.

Harjoitellessaan matemaattisia suhdetaitoja, lapset oppivat muun muassa suhdekäsitteitä (esim. enemmän, vähemmän) lukumäärien ja lukujen vertailun yhteydessä sekä paikka- ja kymmenjärjestelmätietoutta. .

Krokotiilipelissä lapsen tulee kertoa, kuinka monta ruokapalaa lautasilla on. Tämän jälkeen lapsi asettaa krokotiilin suun osoittaamaan auki siihen suuntaan, jossa on enemän ruokaa. Lapsi kertoo vertailutilanteen, esimerkiksi, neljä on enemmän kuin kaksi (Matemaattiset suhdetaidot ja laskeminen 0-10).

 

Laivanupotuspelissä lapset sanovat ja tunnistavat lukuja. Tätä ennen he ovat jo tutustuneet konkreettisten materiaalien avulla kymmeniin ja satoihin. (Matemaattiset suhdetaidot ja laskeminen 0-1000).

Lapset harjoittelevat luettelemaan lukusanoja eteen- ja taaksepäin eri tavoilla, esimerkiksi hyppäyksittäin (esim. 2, 4, 6 … tai 9, 7, 5 …) ja aloittaen luettelemisen annetusta luvusta eteenpäin (esim. aloita luvusta 5 ja laske lukuun 11). Monissa tehtävissä pyritään vahvistetaan lukusanan, lukumäärän ja numerosymbolin yhteyttä. Lyhentynyttä laskemista korostetaan; tehtävissä käytetään muun muassa viitos- ja kymppipohjaa laskemisen tukena. Näiden lisäksi harjoittelussa vahvistetaan laskemisen periaatteita, kuten yksi-yhteen -suhdetta ja kardinaalisuus-käsitettä.

Kymppipohjia käytetään strukturoimaan lukuja: “seitsemän on viisi ja kaksi”. Kun lapsi käyttää lyhentynyttä laskemista, hänen ei tarvitse aloittaa lukumäärän laskemista aina alusta, eli luvusta yksi, mikä on hidas ja virhealtis strategia.

 

“Tunnista numero” -pelissä lapsi sanoo ruudussa olevan luvun pelikaverilleen (Matemaattiset suhdetaidot ja laskeminen 0-10).

 

Yhteen- ja vähennyslaskuharjoituksissa lapset oppivat näiden taitojen keskeiset käsitteet ja erilaisia laskustrategioita (esim. lisää 1, lisää 2, kymppiparit, tuplat), tavoitteena sujuva ja automatisoitunut laskeminen.

Yhteen- ja vähennyslaskustrategioiden ja sujuvuuden harjoittelussa käytetään pelejä. Esimerkiksi tässä pelissä lapsi voi hyödyntää laskemisen apuna konkreettisia materiaaleja, oppimiaan laskustrategioita tai kertoa vastauksen suoraan muististaan.

 

lähteet
  • Aunio, P. & Räsänen, P. (2015). Core numerical skills for learning mathematics in children aged five to eight years – a working model for educators. European Early Childhood Education Research Journal, 24(5), 684–704.
  • Clements, D. H., & Sarama, J. (2009). Learning and teaching early math. The learning trajectories approach. New York, NY: Routledge.
  • Sarama, J., & Clements, D. H. (2009). Early childhood mathematics education research. Learning trajectories for young children. New York, NY: Routledge.
  • Wright, R. J., Ellemor-Collins, D., & Tabor, P. D. (2012). Developing number knowledge. Assessment, teaching & intervention with 7-11-year-olds. London: SAGE.