Interventiotutkimuksen tutkimusasetelmia

Interventiotutkimuksissa voidaan käyttää erilaisia tutkimusasetelmia (eli designeja). Yhden ryhmän muodostavat kvasikokeelliset koe–kontrolliryhmä-tutkimusasetelmat, joissa interventio-ohjelman vaikuttavuutta seurataan usean mittauspisteen avulla. Useimmiten lasten taitoja mitataan interventio-ohjelman alussa, välittömästi interventio-ohjelman jälkeen sekä vielä viivästetysti, esimerkiksi kolme kuukautta interventio-ohjelman loputtua. Tämän tutkimussuuntauksen juuret ovat psykologisessa tutkimuksessa.

Esimerkki kolmen mittauspisteen koe-kontrolliryhmä -asetelmasta

Esimerkki kolmen mittauspisteen koe-kontrolliryhmä -asetelmasta

Tutkimuksissa, joissa testataan oppimisvaikeuslapsille tarkoitettua interventiota, tehdään usein ryhmätason vertailua. Tällöin seurataan, miten taidot kehittyvät interventio-ohjelmassa mukana olevassa lapsiryhmässä (koeryhmässä) ja esimerkiksi tavallista opetusta saavassa ryhmässä (kontrolliryhmässä). Tutkimuksessa voi olla myös ns. aktiivi- ja passiivikontrolliryhmiä. Aktiivikontrolliryhmä tarkoittaa sitä, että jos esimerkiksi päiväkodissa tutkitaan matematiikkapelin vaikutusta lasten taitoihin, niin koeryhmä pelaa matematiikkapeliä ja aktiivi-kontrolliryhmäkin pelaa peliä, mutta sen aihe on jokin muu kuin matematiikka. Passiivikontrolliryhmä puolestaan eläisi tutkimuksen aikana tavallista päiväkodin arkea. Ryhmäinterventioiden lisäksi oppimisvaikeuslasten kanssa tehdään myös yksilöinterventiotutkimuksia (Koponen ym., 2007; Riley-Tillman & Burns, 2009).

Toisen ryhmän interventio-tutkimuksen kentässä muodostaa ”design-based research, DBS”, joka on suomeksi käännetty kehittämistutkimukseksi (esim. Loukomies, 2013). DBS syntyi eräänlaisena oppimistutkijoiden vastareaktiona eksperimentaalisen psykologian tiukoiksi ja niukoiksi koetuille koe-kontrolliasetelmille (Svihla, 2014). DBS:n perustavoite on kehittää oppimisteoria, joka ottaa huomioon useita syitä, miten ja miksi käytetty opetustapa tukee oppimista; nämä teoriat koskevat yleensä tietyn aihepiirin oppimisprosesseja (Cobb ym., 2003).

DBS:n ajattelumallin mukaan interventiotutkimuksen kuluessa muotoillaan ja uudelleen määritellään opetustapaa ja sitä koskevaa teoriaa (Design-Based Research Collective 2003). DBS-tutkimuksia tekevät tutkimusryhmät, joihin kuuluu tutkijoita, suunnittelijoita ja opettajia. Tutkimusprosessin aikana tutkimusryhmä kokoontuu usein, käy läpi opetustapaa ja muuttaa sitä tarpeen mukaan – käytännön ongelmaa verrataan tutkimuskirjallisuuteen ja oppimisteorioihin (Reeves, 2006). DBS:ssä opetustapaa kokeillaan yleensä useassa eri ympäristössä, ja vasta sen jälkeen saadaan kokonaiskuva opetustavan käyttömahdollisuuksista (Svihla, 2014). Erityispedagogiikassa DBS ei ole kovin yleinen interventiotutkimuksen muoto.

Esimerkki DBS-asetelmasta matematiikan interventiotutkimuksessa

Lähteet
  • Cobb, P., Confrey, J., DiSessa A., Lehrer R. & Schauble, L. (2003). Design experiments in educational research. Educational Researchers, 32(1), 9–13.
  • Koponen, T., Aro, T., Räsänen, P. & Ahonen, T. (2007). Language-based retrieval difficulties in arithmetic: A single case intervention study comparing two children with SLI. Educational and Child Psychology, 24, 98–107.
  • Loukomies, A. (2013). Enhancing Students Motivation towards School Science with an Inquiry – Based Site Visit Teaching Sequence: A Design – Based Research Approach. University of Helsinki, Faculty of Behavioural Sciences, Department of Teacher Education, doctoral dissertation.
  • Reeves, T. C. (2006). Design research from a technology perspective. Educational Design Research, 1(3), 52–66.
  • Riley-Tillman, T. C. & Burns, M. K. (2009). Evaluating educational interventions – single case design for measuring response to intervention. New York: Guilford Press.
  • Svihla, V. (2014). Advances in design-based research. Frontline Learning Research 6, 35–45.
  • The Design-Based Research Collective (2003). Design-based research: An emerging paradigm for educational inquiry. Educational Researcher 32(1), 5–8.